Kun unelmista tulee totta

Takana on helteinen kesä. Edessä puolestaan hyvin työntäyteinen syksy. Se ei haittaa mitään, koska hetki sitten mä tajusin, että just nyt mä oon mun unelmaduunissa! 

Lasten kasvun myötä aikaa itsensä kehittämiselle on koko ajan enemmän ja oma ura tuntuu tärkeältä. Työ ei koskaan ole mulle ollut kuitenkaan vain työtä siinä mielessä, että olen aina ollut kiinnostunut töistäni, halunnut olla hyvä ja myös kehittyä lisää. Epäkohtia huomatessani olen myös halunnut tarttua niihin ja tehdä muutoksia. En koskaan haluaisi tehdä jotain vain rahasta. Kesälomien jälkeen usein punnitsen kulunutta vuotta ja pohdin, mitä mulla ja loppuvuodella on toisillemme annettavaa. Lisäksi käyn läpi vuodelle ideoimaani unelmakarttaa ja kertaan omia fiiliksiä. Nyt kun esikoinen aloitti koulutaipaleensa ja pienempikin on jo melko omatoiminen touhuissaan, on omille ajatuksille ja itsensä kehittämiselle jäänyt enemmän aikaa. Viime aikoina mä oon hätkähdellyt sitä, kuinka tämän vuoden unelmakarttatoiveeni ovat yksitellen toteutuneet ja kehittävän työn lisäksi olen edistynyt kivasti ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnoissani. 

Muuttaessani Lahteen vuonna 2010 olin tehnyt liikunta-alan töitä jo vuosia. Opiskellessani työn ohella fysioterapeutiksi otettiin ensimmäinen asuntolaina ja ehkä siihen jollain tapaa konkretisoitui toive vakituisesta työpaikasta ja tulonlähteestä. Työuralla on tullut tehtyä erilaisia määräaikaisuuksia, tuntitöitä ja freelancetöitä sekä töitä täydellä että osittaisella työajalla niin fysioterapeuttina kuin liikunnanohjaajana. Läpi on koluttu lukematon määrä työhaastatteluja ja raapustettu hakemuksia Lahdessa kuluneiden lähes 11 vuoden aikana. Myös verkostot on kasvaneet vuosien saatossa. Mä oon aina tiennyt, että tuskin viihdyn tismalleen samoissa työtehtävissä eläkeikään asti. Joissakin työhaastatteluissa olen huomannut, että tätä ei ihme kyllä arvosteta ja sen myötä en tietysti ole tullut valituksikaan. Oma osaamiseni on niin monipuolista ja samoin omat kiinnostuksen kohteet, että olen kuitenkin toivonut työnantajan olevan riittävän iso tarjotakseen mahdollisuudet uralla etenemiseen tai työtehtävien vaihtamiseen tarpeen mukaan. Vaikka haluan kehittyä, se ei tarkoita ettenkö haluaisi työskennellä pitkään samalle työnantajalle. Vakituinen työpaikka on ajatuksissani merkinnyt mulle mahdollisuutta keskittyä oleelliseen ja unelmia kohti suuntaamiseen ja ilman sitä on tuntunut, että eteneminen yhtään mihinkään on hyvin vaikeaa. Esimerkiksi sijaisena oman työn jatkuvuudesta on saanut stressata vähän väliä. 

Vuodenvaihteessa 2019-2020 työttömäksi jääminen ja siitä hetken päästä haalimieni fysioterapian tuntitöidenkin loppuminen koronan vuoksi olivat mulle tosi kova paikka. Jäin yhtäkkiä 3kk:n sisällä 2x työttömäksi vaikka kyseessä piti omien suunnitelmieni mukaan olla vuosi, kun siirryn täysillä työelämään toisen lapsen jälkeen. Se kevät olikin sitten aika alavireinen, mutta päätin kuitenkin ottaa askeleita eteenpäin ja hain nykyisiin sote-alan YAMK opintoihini digitaalisten ratkaisuiden koulutusohjelmaan. Koronan sotkema työnhakukin lopulta tärppäsi ja pääsin takaisin edeltävään työhöni, mutta tällä kertaa ihan täydellä työajalla. Työpaikka oli mulle tosi mieleinen. Hyvä fiilis kantoi mua lähes koko syksyn 2020 ajan. Jossain kohtaa aloin kuitenkin stressaamaan määräaikaisuuden loppumisen lähestymisestä ja sitä tulisinko valituksi uuden vakipaikan rekryssä. Mulla oli jotenkin sellainen tunne, että mun on onnistuttava tai sitten valitsen itse jatkossa jotain muuta. Valmistauduin rekryyn pitkään ja haastatteluun kaikkinensa ainakin 2kk ajan. Rekryssä painotettiin fysioterapian perusosaamisen lisäksi mm. kykyä kehittää toimintaa ja digitaalista osaamista. Koin olevani just se tyyppi, jota haettiin. 

Maaliskuussa 2021 sain lopulta tämän elämäni ensimmäisen vakituisen työpaikan. Mä olin onnellinen. Huojentunut. Kiitollinen. Ja samalla edelleen tosi kehittymishaluinen. Yhtenä iltapäivänä töissä sain puhelun, jota en kuitenkaan ollut osannut odottaa: mut irroitettiin vasta vakinaistetusta perustyöstäni asiantuntijafysioterapeutin työtehtäviin kehittämään kuntoutuksen digitaalisia palvelukanavia koko loppuvuodeksi. Tämä työ on sitten ollutkin ihan mun unelmaa, sillä koen että se todella vaatii ja yhdistää mun kaikkia aikaisempia tutkintojani ja työhistoriaa sekä osuu hyvin yksiin nykyisten maisteriopintojeni kanssa. Saan mm. hyödyntää sekä perus- että digiosaamistani ja opetusosaamista. Olen vuosia toivonut pääseväni tekemään projektiluontoista työtä, koska koen olevani hyvä mm. organisoimaan asioita ja hallitsemaan ajankäyttöä. Just nyt se on kuitenkin erityisen kivaa, sillä tiedän, että projektin päätyttyä mulla on edelleen kiva työpaikka! Ainoana mietityttävänä asiana nykytehtävänkuvaan siirtyessäni pohdin, että kuinka jaksan työskennellä päivät pitkät tietokoneella. Tämä huoli on ollut kuitenkin aivan turha, sillä kun saa tehdä työtä joka on 100% kiinnostavaa, työpäivät kuluvat kuin siivillä! Hassua on myös, että vaikkei etukäteen osaisi aivan kertoa mikä se oma tämän hetken unelmaduuni on, niin sen osuessa kohdalle siitä ei voi olla erehtymättä. 😊 Näin siinä siis kävi, unelmista tuli totta! Teen töitä osana sote-rakenneuudistushanketta kuntoutuksen digitiimissä. 🙏 

Unelmat ja tavoitteet 2021

Hyvää tätä vuotta!

Mä oon perinteisesti jo useamman vuoden ajan tehnyt itselleni mindmap-tyyppisesti unelmakartan uutta vuotta varten. Tänä vuonna pohdin pitkään, mitä haluan tavoitella tai mistä unelmoin tällä hetkellä. Juuri nyt tuntuu, että moni asia on oikein hyvin ja ajoittaisista arjen haasteista huolimatta monella elämän eri osa-alueella arki tuntuu sopivan tasapainoiselta. Jotta en hehkuttaisi liikaa, niin kyllä mulla toki haasteitakin on, en vain tässä tekstissä nyt keskity niihin.

Pitkään siis tuumittuani kirjasin lopulta ruutuvihkoon lähinnä toiveita tälle vuodelle ja moni asia niistä oli sellainen, joka on löytynyt unelmakartastani ennenkin. Käytännössä siis toivon, että nämä asiat pysyvät elämässäni edelleen, kehittyvät edelleen tai että saan pitää niistä kiinni jatkossakin. 

Kartassani on erikseen kohdat, jotka koskevat kotia, perhettä ja liikuntaa sekä terveyttä ja hyvinvointia. Lisäksi sielä on oma osionsa työlle ja opiskelulle. Unelmakarttaani nostan yleensä myös yksittäisiä huomioita, jotka eivät oikeestaan muutoin välttämättä asetu minkään otsikon alle. Tälle vuodelle sellaiseksi kohdaksi nostin oman sijoitussuunnitelman tekemisen. Kodin suhteen minulla on muutama remontointijuttu mielessäni. 

Toivon, että vuonna 2021 voin nähdä enemmän ystäviä ja perhettä kuin viime vuonna. Lisäksi toivon, että voisin tauon jälkeen osallistua ystävien kanssa johonkin liikunta- tai hyvinvointitapahtumaan. 

Toivon, että vuosi sujahtaa hyvinvointia edistäen, liikkuen ja antaen elämän tapahtua ja arjen viedä. 

Haluan nauttia arjesta iloineen ja suruineen. Opettelen sitä, että riittävän hyvä riittää oikein hyvin. Toivon kehittävää työtä ja opintojen sujumista siinä sivussa sopivassa tahdissa. 

Haluan panostaa edelleen ulkoiluun ja hyötyliikuntaan. Unelmoin, että voisimme tehdä jonkinlaisen vaellusretken perheen kanssa. 

Unelmoin omasta arjestani ja sen jatkumisesta jotakuinkin näin. On varsin ihanaa todeta, että elelen monella tapaa omannäköistä elämää.  

Olisi kiva kuulla, teetkö Sinä unelmakarttoja tai asetatko tavoitteita? Mistä unelmoit juuri tänä vuonna?

-Rosa

Elämä vie

Ette uskokaan, miten monta blogitekstin alkua löytyy mun ruutuvihoista ja täältä luonnoksista. Tämä vuosi on ollut todella erilainen kuin mitä varmasti kukaan osasi kuvitella. Minulle tämä on ollut jälleen sellainen, että oman pään sisäistä prosessointia eri asioissa on tarvittu paljon. Onneksi etäisyyksien pidosta huolimatta on ollut mahdollisuus myös pitää yhteyttä ystäviin ja perheeseen. Niistäkin keskusteluista on voinut ammentaa voimaa mennä eteenpäin. Harmillisimpien tapahtumien ja ajatusten keskellä on ollut äärimmäisen lohduttavaa ja kiitollista, että elämän myllerrysten keskellä ne ihan perusasiat on kuitenkin tosi hyvin. ❤ 

Alkuvuosi opetti mulle paljon lisää muun muassa keskeneräisyyden sietoa, rauhoittumista ja suorituskeskeisyydestä luopumista. Kun yhtäkkiä oli vain tässä ja nyt ilman sen kummempia tai etenkään pitkiä tehtävälistoja, jäi enemmän aikaa vain olla. Minulle se ei ollut ihan tyypillinen tilanne ja toki monenlaisia pikku projekteja sitten keksinkin. Kävin kodin joka nurkan läpi, suunnittelin ja toteutin physiopilates verkkokurssin, opiskelin avoimessa yliopistossa ja hain opiskelemaan maisteriopintoihin. Tälle vuodelle olin asettanut yhdeksi tavoitteekseni nähdä itseni onnistujana. Alkuvuoden "kiitos mutta ei kiitos" -työnhakuprosessi ei ollut sen osalta kovin mielekästä puuhaa, mutta se pisti kyllä ajattelemaan asioita ja etsimään niitä omia vahvuuksia. Mitä osaan hyvin, mitä annettavaa minulla on ja missä haluan kehittyä edelleen. Nyt syksyn tullen olen saanut hakea ihan uutta tasapainoa elämään lasten siirtyessä kokoaikaisesti päiväkotiin ja itseni tehdessä täysillä töitä mistä pidän. Sain siis lopulta palata takaisin vanhaan työpaikkaani. Ja niihin YAMK-opintoihinkin sain paikan! Koko kuvio on tuntunut kivalta ja mielekkäältä. Työ ja opinnot tukevat toisiaan hyvin. Toki se on ajoittain myös kuormittavaa, mutta saadessani tehdä itselleni mielekkäitä asioita, ei haittaa vaikka välillä vähän myös väsyttäisi. Sitähän se arki meillä kaikilla varmasti välillä on, oli sitten kotona tai töissä. Mun yksi vahvuus on varmasti hyvä ajankäytön hallinta ja se auttaa tässä tasapainottelussa. 

Liikunnasta olen pitänyt kiinni koko ajan. Keväällä juoksin pitkiä lenkkejä. Ne olivat ainut tapa irtaantua kotoa, jossa vietin kaiken ajan lasten kanssa miehen käydessä edelleen normaalisti töissä. Alkuvuoden työttömyyden kohdatessani ajattelin myös, että voin ainakin pitää itsestäni huolta, jotta olen hyvässä kunnossa kun työt joskus jälleen jatkuvat. Kesän ohjasin puistotreenejä ja julkaisin paljon treenivinkkejä someenkin @hyvinvointiarosa. Nyt syksyn myötä kun ajankäyttöä on täytynyt priorisoida, olen ostanut itselleni treenivalmennuksia ja tehnyt kotitreenejä muiden ohjauksessa. Se on ollut aika vapauttavaa kun omia treenejä ei ole tarvinnut suunnitella itse. Tällä tyylillä en ole treenannut sitten kilpaurheiluvuosien! Omasta kunnosta ja hyvinvoinnista huolehtimisen koen tärkeäksi, jotta tätä arkirumbaa jaksaa. 

Täytyy sanoa, että elämä on tämän vuoden osalta kuljettanut ihan eri tavalla kuin suunnittelin. Kuitenkin katsoessani vuosi sitten itselleni asettamiani tavoitteita, voin kokea onnistumista ja kehittymisiä. 

Koska blogi on ollut helmikuun jälkeen super hiljainen ja somesisältönikin viime aikoina hyvin kevyttä, oli tämä tällainen avaus ja pieni kertaus ajan kuluun ja kuulumisiin. Olisi mukava myös kuulla, mitä sinne ruutujen toiselle puolelle kuuluu? 

Valoa marraskuuhun! 

-Rosa

7 kehua ja kannustusta

Välillä elämässä vähän tuulee ja on liikaa negatiivisuutta. Mulle positiivinen mieli ja hyvänmielenjutut ovat kuitenkin hirmu tärkeitä elämässä ja oon jo pitkään rakentanut arjestani sellaista, että siitä pystyy ja osaa nauttia. Erityisesti tämä vaatii mielestäni ajatustyötä ja mielen työskentelyä, sillä arkihan on lopulta aina sitä arkea meillä ihan kaikilla. Toki tämä kevät on minulle ollut monella tapaa erilainen kuin mitä olin ajatellut, mutta täytyy sanoa että elämä ja arki voi olla myös hyvää vaikka se ei aina menisi ihan niin kuin itse toivoisi. 

Mä oon tekevän luonteinen ihminen, joten yhtäkkinen työmäärän vähennys ja suunnittelematon vapaa-aika tuntuivat mulle ihan vieraalta. Tammikuussa kävin meidän koko asunnon joka ikisen kaapin ja laatikon, paperikasan ja kansion läpi ja otin alkuvuoteen myös 2 kertaa kirppispöydän. Tuntui kuitenkin jotenkin tyhjältä, sillä minulla ei ollut viikoittain kuin muutama aikataulutettu juttu ja vaikka tein paljon, tuntui etten saanut mitään aikaan. Toisaalta tämä on opettanut minulle jälleen paljon ja juuri nyt tuntuu että kalenterissa on ihan hyvin menoja ja tekemistä. Tällä hetkellä ohjailen tuntitöinä fysioterapiaa ja pilatesta, pian myös äiti-vauva/taapero -jumppaa. Lisäksi opiskelen työikäisten sairauksiin ja työterveyshuoltoon liittyviä opintoja. Ja puuhastelen näitä omia somehommiani. Muitakin virityksiä on jo ollut ja yritän saada myös myöhemmälle keväälle ja kesälle, mutta niiden toteutuksista sitten lisää joskus myöhemmin. 

Tämä postaus sai kimmokkeen eilen saamastani negatiivisesta palautteesta ja tänään saamistani kehuista. Eräs ohjattavani kiitti minua lähes kyyneliin herkistyen siitä, kuinka hyvä fysioterapeutti ja ohjaaja olen ja kuinka on ilo tavata viikoittain ja saada liikkua kanssani. Tässä jälkimmäisessä palautteessa näkyy se syy, miksi nautin työstäni ja vilpitön kiitos tuntuu tosi hyvältä. Positiivisessa ilmapiirissä on ihana saada työskennellä. Tätä hyvää mieltä haluan myös jakaa muille, sillä uskon että hyvä mieli vain kasvaa jaettuna. Niimpä ajattelin kirjoittaa teille 7 simppeliä tapaa harjoittaa kehua ja kannustusta. Uskon, että näitä säännnöllisesti toteuttamalla opit löytämään elämästä hyviä ja positiivisia asioita ja huonoistakin päivistä hyviä yksittäisiä juttuja mistä olla kiitollinen. 

Kiitä itseäsi. Kiitä itseäsi arjessa vaikka ihan yksinkertaisestakin asiasta, esimerkiksi siitä että jaksoit olla lapsille läsnä tai täyttää tiskikoneen. 

Kehu jotakuta toista. Anna kehut ja kiitokset hyvästä hoidosta lastesi hoitajille tai kehu puolisosi tekemää ruokaa tai vaikka ohikulkijan takin väriä.

Nauti hetkestä. Pysähdy ja hengitä. Tunne mitä sisälläsi tuntuu. Ota hetki aikaa itsellesi ja tee olosi hyväksi. Nauti. 

Kannusta ystävää. Onko ystävälläsi vaikeuksia opiskeluissa tai kokeeko hän aina epäonnistuvansa leipomisessa? Jaa muutama kannustava ajatus hänelle ja rohkaise jatkamaan eteenpäin. 

Auta jotakuta toista. Avaa toiselle ovi tai auta lastenrattaiden kanssa rapuissa. Hyvän teon ei tarvitse olla iso tai viedä kauaa aikaa, mutta se voi siitä huolimatta tuoda vastaanottajalle hyvän mielen. 

Etsi hyvää. Minimoi negatiiviset ajatukset etsimällä hyvää eri paikoista. Huomaa kaupassa kassatyöntekijän hymy, toivota hyvät huomenet työtovereillesi. Etsi ympärillesi ihmisiä, joiden kanssa juuri sinun on hyvä olla ja vähennä niitä, joiden seura saa sinut huonolle tuulelle. Mieti, mitkä asiat tuovat sinulle hyvää mieltä ja toteuta niitä mahdollisuuksien mukaan. 

Sinä riität. Muista aina, että sinä riität juuri tuollaisena kuin sinä olet. Kukaan meistä ei ole täydellinen. Ole itsellesi armollinen ja kiitollinen. (Halutessa palaa jälleen ensimmäiseen kohtaan ja aloita kehujen ja kannustusten kierros alusta)

Positiivisuudessa on voimaa ja haluan uskoa, että se vie elämässä pitkälle. Ihan kenet tahansa. Sinutkin. 

Mielekästä alkanutta viikkoa! 

Miten selvitä pettymyksistä?

Aina elämä tai asiat eivät mene niin kuin sitä itse toivoo tai suunnittelee. Pettymys saattaa tuntua suurelta epäonnistumiselta etenkin silloin, jos kokee, että on itse antanut parhaansa, mutta se ei riitä. Mikä minussa on vikana? Mitä olisin voinut tehdä toisin?Odotinko liikaa vaikkapa ympäristöön, omiin kykyihini tai toisiin ihmisiin nähden? Miksi näin kävi?

Koska ihan varmasti meistä jokainen on joskus joutunut pettymään ja miettimään esimerkiksi edellä olevia kysymyksiä, päätin listata 4 hyväksi kokemaani keinoa selviytyä pettymyksistä ja päästä siten elämässä pettymysten jälkeen eteenpäin. 

Pettymys on tärkeää käsitellä, jotta se ei nujerra mieltä tai heikennä itsetuntoa. Usko tai älä, pettymyksenkin voi kääntää lopulta positiiviseksi ja vahvuudeksi, jonka käsiteltyäsi sinun on mahdollista suunnata katseet kohti uusia toiveita, unelmia ja suunnitelmia. Jopa entistä vahvempana.

1. Sanoita tunteesi ja puhu ääneen. Tai kirjoita. 

Avioero, työpaikan menetys, varasijalle jääminen opiskelupaikan haussa tai jokin muu menetys, saa ja kuuluukin tuntua pahalta. Ei ole heikkoutta myöntää tätä ääneen. Jotta voit päästä pettymyksestä yli, se täytyy kuitenkin käsitellä. Sure rauhassa. Itke, jos siltä tuntuu. Huuda. Juokse. Istu alas ja tuijota. Hyväksy, että nyt kävi niin kuin kävi. Omat unelmasi, toiveesi ja tavoitteesi ovat niin tärkeitä, että ne ansaitsevat surutyön, mikäli ne eivät toteutuneet. Epäonnistumisten myöntäminen ääneen toisille voi tuntua hävettävältä, mutta tosiasiassa kun puhut ääneen, saatat usein saada toisilta tukea, kannustusta ja empatiaa. Mitä itse sanoisit ystävällesi, joka kertoo pettymyksestään? Kokeile sanoa tämä sama itsellesikin. 

2. Hemmottele itseäsi.

Yritit parhaasi, vaikka se ei tällä kertaa riittänyt. Uusia mahdollisuuksia tulee. Kenties jotain vielä parempaa. Elämä kantaa, kun uskaltaa luottaa. Ole hyvä itsellesi. Älä vaadi itseltäsi liikaa. Syö hyvää ruokaa tai vaikka suklaata. Ota kylpy tai nauti rauhasta ja hiljaisuudesta luonnon helmassa. Osta kukkia itsellesi. Keskity siihen hyvään, mitä sinulla on. Vaikka prosessoit pettymystä, niin älä uhriudu vaan suuntaa lopulta energiasi asioihin, jotka tuottavat sinulle mielihyvää. Etsi pettymyksestä huolimatta tilanteesta myös hyviä puolia. Missä olet onnistunut pettymyksestä huolimatta? Kiitä itseäsi siitä.  

3. Mieti mitä opit? 

Vaikeat kokemukset satuttavat, mutta samalla ne kasvattavat. Hyvä ei aina, jos koskaan, tule helpolla. Mieti mitä opit tästä pettymyksestä? Miten voisit hyödyntää oppimaasi jatkossa? Pettymyksetkin kuuluvat elämään. Ne voidaan siis lopulta hyväksyä. Ja vasta sitten pettymyksestä myös pääsee irti. Tilanteesta, persoonastasi ja käsittelytaidoistasi riippuen pettymyksestä yli pääseminen voi viedä aikaa muutamasta tunnista useisiin kuukausiin. Uskalla tarvittaessa kuitenkin pyytää apua pettymyksen käsittelyyn.

4. Aseta uusi unelma. Luo tavoite ja suunnitelma sen toteuttamiseksi. 

Kun olet pureksinut pettymyksen ja hyväksynyt sen, on mahdollista mennä eteenpäin. Kerää itseluottamusta ja tahdonvoimaa, uskaltaudu myös epämukavuusalueellesi. Et voi menettää mitään. Jos jännittää, niin rauhoita mieltäsi pohtimalla, mikä voisi olla pahinta mitä tapahtuisi jos jotain meneekin pieleen? Ole rohkea. Luota itseesi. Et voi saavuttaa mitään, jos et yritä. Aurinko nousee taas. Joten, onnea matkallesi kohti uusia haasteita.

Merkityksellisyys

Erityisesti kun elämässä käy läpi erilaisia kriisejä tai traumaattisia tapahtumia, havahtuu ihminen miettimään elämää vähän pintaa syvemmältä. Tällöin ehkä pohtii elämän tarkoitusta ja merkityksellisyyttä, vaikka sitä ei perus arjessa tule tietoisesti tehtyä. Muistelin juuri hiljaittain blogissa mennyttää vuosikymmentäni, sen mukanaan tuomia asioita, ihmisiä ja tapahtumia. Miten ne ovat vaikuttaneet minuun, mikä on ollut hyvää ja mikä huonoa. Merkityksellisyys on näissä muisteloissani ja ajatuksissani usein mukana. Mikään elämänvaihe ei kuitenkaan ole pysyvä ja vaikka elämän merkityksellisyyden olisi jossain kohtaa löytänyt, se voi erilaisten tapahtumien myötä horjua tai muuttua.

Tutkija-tohtori Frank Martelan mukaan merkityksellisyyteen liittyy ymmärrystä ja kokemusta elämän arvokkuudesta, joka voi kummuta menneisyydestä, tulevaisuudesta tai tai juuri tästä hetkestä. Mikä sitten on merkityksellistä? Mistä merkityksellisyys asioihin tulee?

Itse ajattelen, että hyvän ja merkityksellisen elämän keskiössä on se arvo, jonka mukaan elän. Merkityksellisyyttä on se syy, mikä saa minut aamulla nousemaan sängystä ja se syy, mikä saa minut uppoutumaan johonkin itseäni kiinnostavaan asiaan siten, että lähestulkoon unohdan koko ympäröivän maailman. Kun ihminen löytää oman elämänsä merkityksen ja elämänsä tarkoituksen, hän voi oppia nauttimaan itsensä näköisestä, omien arvojensa mukaisesta elämästä tasapainossa itsensä, toisten ihmisten ja ympäristön kanssa. Tämä auttaa keskittämään energian itseensä ja omaan hyvinvointiinsa sen sijaan, että keskittyisi elämässä vain hakemaan saavutuksia tai vertailemaan tekemisiään muihin ihmisiin.

Minulle on merkityksellistä esimerkiksi se, että olen saanut viettää lasten kanssa kotona useamman vuoden ja pikkuhiljaa rakentaa arjesta sellaista, että se on ihan yhtä mukavaa kuin vapaapäivät ja lomatkin. Uskon, että tämä aika kantaa hedelmää vaikka tekemäni valinnan vuoksi palkkapussi on ollut laiha enkä ole tähän ikään mennessä esimerkiksi saanut vielä vakituista työpaikkaa. Useat meistä ihmisistä kun saattavat ajatella, että asioilla on merkitystä vain silloin, kun niistä seuraa lähes välittömästi konkreettista hyötyä, kuten vaikkapa palkankorotus.

Olen opetellut, ja opettelen toki edelleen, tekemään asioita tekemisen ilosta. Olen elänyt aikoja, kun olen tehnyt asioita vain jonkinlaisen palkinnon toivossa. Jos palkintoa ei ole ollutkaan luvassa, olen ollut pettynyt ja toisinaan jopa menettänyt kiinnostukseni asiaa kohtaan. Tämä on kuitenkin huono lähestymistapa. Myöhemmin olenkin usein huomannut, kuinka tehtyjen asioiden ja niistä seuranneen palkinnon välillä saattaa olla pitkäkin viive. Siksipä olen jo pitkään pyrkinyt siihen, että yritän löytää onnellisuuden pienistä asioista ja tekemisen ilosta. Jos joku muu sitten vielä kiittää minua vaivannäöstä tai tekemisestäni seuraa myöhemmin jotakin hyötyä minulle tai muille, se on vain bonusta. Tämän taidon opettelu on auttanut myös ymmärtämään, kuinka elämä on hyvää riippumatta siitä, mitä elämässä tapahtuu. Jokaisen asian voi ainakin yrittää kääntää positiiviseksi ja hyväksi. Merkitykselliseksi.

Elääkseen hyvää elämää, ollakseen onnellinen ja löytääkseen siten elämänsä merkityksellisyyden, ihmisen tulee hyväksyä itsensä sellaisena kuin on. Tästä kirjoitinkin muutama postaus sitten aiemmin. Ajattelen, että itsensä hyväksyminen vikoineen ja puutteinen on yksi vaikeimmista asioista ja samalla tärkeimmistä asioista, joita elämässä kohtaamme. Itseensä tutustuminen, itsensä hyväksyminen ja elämän merkityksellisyyden löytäminen ovat yksi palkitsevimmista asioista joita itselleen voi tehdä. Palkintona oma elämänlaatu usein paranee. Koska ihmisen elämänkaari yleensä on melko pitkä ja siinä on monenlaisia erilaisia vaiheita, tulisi itsetutkiskelua harrastaa läpi koko elämän. Merkityksellisyyden voi löytää aina uudelleen.

Melkoinen työmaa tämä elämä siis, mutta niin mielenkiintoinen ja merkitsevä. Vai mitä mieltä sinä olet?

Minun vuoteni 2019

Tammikuussa vuosi 2019 alkoi ihanasti saadessani pitää ristiäisissä sylissä uutta tulokasta: kummipoikaamme. Varattiin myös kesälomamatka yhdessä tämän samaisen ystäväperheen kanssa. Sairasteltiin flunssaa ja mullakin oli sellainen silmätulehdus, että silmäni muurautuivat lähes umpeen. Lunta oli muistaakseni paljon, koska me potkukelkkailtiin ja pulkkailtiin pitkiäkin lenkkejä. Ammatillisen opettajan opintojeni osalta elelin hyvin kiireistä aikaa erilaisten oppimistehtävien ja opetusharjoitteluun valmistautumisen osalta. Kävin myös voimaantumassa opeopiskelijakollegani Sadun oppitunnilla. 

Helmikuussa käytiin pulkkamäessä Mukkulan kartanolla ja Messilässä. Vietettiin parisuhdeviikonloppua Tampereella. Taiteilin kunniakkaasti läpi opetusharjoitteluni Pajulahden Urheiluopistossa. 

Maalis-huhtikuussa pidin blogissa kotitreenihaasteen. Aloin pikkuhiljaa miettimään paluuta työelämään, toiveissa aloittaa työt syksyllä. Tammikuussa olin jo laittanut syksyä varten tytöille päivähoitopaikat hakuunkin. Treffailtiin paljon kavereiden kanssa; käytiin isolla porukalla mm. Aulangolla kylpylässä uimassa ja meillä kävi yökyläilijöitä. Vietin ystäväni synttäreitä mahtavassa porukassa naisten kesken. Kaivettiin jo maaliskuun puolella polkupyörät esiin. Esikoinen oppi pyöräilemään ilman apupyöriä ja pienempi sujuvasti potkupyörällä. Käytiin katsomassa kauppakeskuksissa mm. Titinallea ja Mimi&Kukua. Opettelin vihdoin tekemään ranskanlettiä myös itselleni! Sitten tein mun äidin ja tyttöjen kanssa päivä Tukholmassa -risteilyn. :) Käytiin virpomassa ja jännitettiin eduskuntavaaleja. 

Toukokuussa kävin yhdessä työhaastattelussa ja hain toistakin työpaikkaa. Kumpikaan ei lopulta tärpännyt. Ja hyvä niin. Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Seuraavassa kuussa sainkin sitten miellyttävän työtarjouksen, joka vei minut uuteen työhön syksyllä. Toukokuussa oli paljon myös haikeutta. Sain paperit kasaan opettajaopinnoissa ja juhlittiin sitä porukalla Lahden Myllysaaressa. Lisäksi seurakunnan perhekerhot ja päiväkerho olivat olleet 2 vuotta niin tiivis osa arkeamme, että niiden loppuminen herkisti jopa itkuun asti kevätjuhlien kynnyksellä. Suomi muuten voitti maailmanmestaruuden jääkiekossa, wuhuu! Se taisi sitten itkettää monia muita - itse en niin lätkää seuraa. 

Koko kevään ajan arkea rytmitti siis kerhoilu, omat opiskeluni, lenkkeily ja kotitreenit sekä lasten harrastukset. Arki ja kotona vietetty aika omien lasten kanssa oli ihanaa. Välillä toki raskastakin, mutta enimmäkseen ihanaa. Palkitsevaa. 

Kesäkuu alkoi kuumeilulla, korvatulehduksilla ja oksennustaudeilla. Sitten juhlittiinkin mun valmistujaisia. Aloitin jälleen puistotreenien ohjaamisen lähipuistossamme. Kesän harrastuksena aloimme käydä Radiomäellä urheilukoulussa. Heinäkuussa mukaan tuli myös uimakoulu Lahden Maauimalassa. 

Kesäkuussa vietettiin mukavan lämmin juhannus meillä kotona yhdessä mun puolen perheen kanssa. Käytiin myös Linnanmäellä. Kesäkuussa aloin somettamaan myös instagramin puolella ja sain siitä taas lisää nostetta kuvailla videoita koti- ja puistotreeneistäni. Heinäkuussa pakastettiin mansikoita, vadelmia ja mustikoita. Hyvästeltiin yksi läheinen lopullisesti tuonpuoleiseen. Käytiin monesti perhepuistossa, satamassa jäätelöllä ja tehtiin päiväretki Naantalin Muumimaailmaan. Pestiin yhdessä lasten kanssa myös kaikki meidän matot ja viritettiin uima-allas terassille. Perinteistä huolehdittiin Kotkan Meripäivillä ja käymällä Kalkkinen-Sysmä-Vääksy -kierroksella. 

Elokuussa saatiin vihdoin viettää koko perheenä lomaa. Kävin mun äidin ja siskon kanssa Kouvolassa asuntomessuilla. Tyttöjen kanssa retkeilin Linnaistensuolla. Elokuussa vietin leppoisan illan meillä kotona rauhassa muutaman ystäväni kanssa. Toisetkin ystävät kävivät kylässä, ja heillä oli mukanaan kesällä syntynyt pikkuvauva. Sitten jo pakattiinkin laukut ja lennettiin viikoksi Kreikkaan Zakynthoksen saarelle lomalle ystäväperheen kanssa. 

Loman jälkeen uusi arki alkoikin rytinällä. Lapset tutustuivat päiväkotiin ja minä aloitin osa-aikatyöt fysioterapeuttina yhdessä paikassa ja tuntityöntekijänä toisessa paikassa. Syyskuussa riensin rauhalliseen tahtiin polkujuoksumaratonin yhdessä ystäväni kanssa. Tutustuin ja koukutuin äänikirjoihin. Syksyn harrastukset eli tanssi ja uinti alkoivat jälleen kesätauon jälkeen. 

Lokakuussa aloitin pilatesopinnot Espoossa. Syys-lokakuun aikana tehtiin useita laavuretkiä tyttöjen kanssa aina vapaapäivinä. Niitä tehtiin kyllä koko syksy melko ahkerasti. Kävin lasten ja ystävien kanssa Korkeasaaressa. Lokakuussa tuli vuosi täyteen blogin perustamisesta. Marraskuussa juhlittiin halloweenia ja pidin liikuhaasteen instassa ja fb:ssa. Käytiin katsomassa ystäviemme vastasyntynyttä vauvaa. Jatkoin pilatesopiskelua. Kriiseilin työjuttuja. Pistin tämän vuoden osalta puistotreenit purkkiin.

Joulukuussa valmistuin physiopilatesohjaajaksi. Kävimme joulutapahtumissa. Vietettiin joulujuhlia ja lasten pikkujouluja sekä lopulta myös rauhallinen jouluaatto. Ennen joulua ehdittiin myös sairastaa oksennus-ripulitauti. 

Täytyy kiittää vuodesta. Siinä on ollut tasapainoisesti kotiäitiyttä, perhe-elämää, ystäviä, lomaa ja työntekoa sekä opiskelua ja henkistä kasvua. Arki vuonna 2019 on ollut paljon enemmmän kuin koskaan oikeasti uskoin sen voivan olla. Niin täynnä elämää. Vuodelle 2019 luomani hyvinvoinnin unelmakartta täytti lähes kaikki toiveeni. Muutamat tavoitteet jalostin ensi vuodelle. Toivottavasti ne toteuvat. Tämän vuoden 2020 tavoitteista kirjoitinkin jo aikaisemmin joulukuun postauksessa "hyväksy itsesi sellaisena kuin olet". Käys kurkkaan myös se, jos et vielä sitä tehnyt. 

Mukavaa alkanutta vuotta just Sulle! :)